Suuri Pähkinäryöstö 2 Ohjaus Cal Brunker Kesto 91 min K 7 Ensi-ilta 2.3.
Pari vuotta sitten valmistuneessa Suuressa pähkinäryöstössä Kärtsy-orava suunnitteli paikallisen pähkinäkaupan ryöstöä kotipuiston ruokavarastojen niukennettua.
Elokuvan kakkososassa hulvattoman huoleton Kärtsy-orava on tottunut hylätyn pähkinäkaupan varaston yltäkylläiseen antiin. Laiskanpulskeat eläintoverit nauttivat joutilaasta elämästä, jossa ruoan eteen ei tarvitse tehdä mitään – muuta kuin avata suunsa. Järkevä Anni-orava taas pyrkii ylläpitämään ystäviensä luontaisia vaistoja ja saamaan heidät takaisin oikeaan elinympäristöönsä, keskuspuistoon.
Kun pähkinävarasto pahaksi onneksi kuitenkin räjähtää ja ilkeä pormestari kaavailee tuottamattoman puiston tilalle miljoonia tahkoavaa huvipuistoa, seikkailu pääsee käyntiin. Popcornit poksahtelevat, elukat lentelevät ja kallisarvoisia kulhoja räsäytteleviä takaa-ajokohtauksia riittää.
Tarinassa löytyy selkeitä rooleja: mistään stressaamaton mutta lopulta velvollisuutensa täyttävä Kärtsy, järkevä ja kekseliäs Anni, ikuisesti uskollinen Buddy-rotta. Turvallisuudesta vähät välittävä ja rahanahne pormestari sekä tämän samanmoinen tytär asettuvat luonteikkaaksi vastukseksi.
Nopeiden jalkojensa, terävien hampaidensa ja ennen kaikkea kekseliäisyytensä ja joukkoylivoimansa avulla eläimet käyvät taistoon kotipuistonsa puolesta. Vaikka elokuvan pääpaino on eteenpäin rynnivien tapahtumien lähes taukoamattomassa kavalkadissa, sen perimmäinen sanoma lämmittää aikuiskatsojaakin. Ystävyys ja yhteen hiileen puhaltaminen kannattaa. Eikä se joutilaanakaan olo lopulta niin lystiä ole.
Lapsiraatilaisten mielestä elokuva toki oli hyvä juurikin sen vauhdikkuuden takia, tapahtumia ei tarvinnut odotella turhaan. Plussaa myös elokuvan kestosta, sillä juonenkäänteen käänteillä ei venytetty turhia minuutteja. Ja vuoristorata-ajot ovat aina toimivia.
Coco Ohjaus: Lee Unkrich (Toystory 3) Käsikirjoitus: Adrian Molina & Matthew Aldrich
K 7
Ensi-ilta 16.2.2018
Disney-Pixarin uusin elokuva Coco kertoo nuoresta Miguelista, jolle musiikki on henki ja elämä. Harmi vain, että musiikki on menneisyyden tapahtumien vuoksi Miguelin suvussa täysin kielletty. Suutarisuvun vesa tahtoo kaikesta huolimatta tavoitella unelmaansa ja tarttua hetkeen, jopa perhesiteiden kustannuksella.
Meksikolaisen Kuolleiden päivän koittaessa ja kynttilöiden syttyessä, raja tämän ja tuonpuoleisen välillä aukeaa. Edesmenneet pääsevät käymään elävien puolelle, kunhan tällä puolen vain on joku, joka heidät muistaa. Saadakseen soittaa musiikkia, Miguel päätyy seuraamaan idoliaan, maailman mahtavinta muusikkoa, Ernesto de la Cruzia, Kuolleiden maahan asti. Mutta voiko niin päin kulkea – ja pääseekö elävä(nä) sieltä takaisin?
Meksikolaisten Kuolleiden maa on yltäkylläinen iloisuuden tyyssija, värikäs ja eloa tulvillaan. Paitsi niille, jotka ovat unohtumassa; niille, joista kukaan ei kerro tarinoita Elävien puolella. Miguel tutustuu Vainajalassa hulvattomaan Hectoriin ja parivaljakko tekee vaihtokaupan auttaakseen toisiaan.
Coco vie vastustamattomasti mukanaan meksikolaiseen kulttuuriin, jossa perhe on kaikkein tärkein. Ja musiikki. Ja ruoka. Ja naiset ovat vahvoja ja periksiantamattomia. Coco on huikean herkullista silmän- ja korvanruokaa. Elokuvan musiikkiesitykset ovat tunnetta tulvillaan ja sekä tietyt henkilöhahmot että laajakulmakuvaukset saavat leuat loksahtamaan ihastuksesta.
Muutamat elokuvan hymähdyttävät luujalkavitsit (hehe) eivät aivan täysin osu maaliinsa, mutta koskettavuudessaan tarina on vavahduttava. Nenäliinat mukaan.
Ballerina Ohjaus: Éric Summer, Éric Warin Käsikirjoitus: mm. Éric Summer K 7, pituus 87 min Ensi-ilta 25.12.
Nuori Félicie karkaa orpokodista ystävänsä Victorin kanssa Pariisiin, tuohon rakkauden, valon – ja pulujen kaupunkiin. Tanssimisesta aina haaveillut tyttö löytää tiensä Pariisin tanssiakatemiaan ja pääsee pienen vilpin kautta koe-esiintymään jopa Pähkinänsärkijän Klaran rooliin. Harjoittelu ei kuitenkaan ole helppoa; ilkeät ihmiset, fyysiset rajat ja mielen epätoivo valtaavat sijaa – mutta onneksi Félicie saa karatekid’mäistä valmennusta aikoinaan tanssijana toimineelta Odettelta.
Ballerina on juoneltaan melko perinteinen elokuva. Haasteita riittää, mutta ne on tehty voitettaviksi; kova työ ja unelmiinsa uskominen palkitsevat; ja lopulta hyvä voittaa pahan. Tarina on samalla myös hyvin samaistuttava ja heikomman puolelle asetutaan kyselemättä.
Ulkoasultaan elokuva on upea. 1800-luvun lopun Pariisi, jossa Eiffel-torni ja Vapaudenpatsas ovat vasta rakenteilla näyttäytyy – varsinkin iltavalaistuksessaan – taianomaisena. Elokuvan yksityiskohtiin on kiinnitetty ilahduttavasti huomiota, eivätkä hahmotkaan ole vain kuvankauniita kiiltokuvia vaan jokaisella on luonnetta tuovia erityispiirteitä.
Elokuvateatterista poistutaan tutuhameista ja kärkitossuista haaveillen.
Kauan sitten, kaukaisessa galaxissa Pimeän puolelle kääntyneen Jediritarin, Anakin Skywalkerin, kaksosjälkeläiset Luke ja Leia pyrkivät edelleen pitämään maailmankaikkeutta Voiman tasapainossa.
Star Wars -saagan kolmannen trilogian toinen osa, The Last Jedi, jatkuu periaatteessa siitä, mihin VII-episodissa (The Force Awakens) kaksi vuotta sitten jäätiin: jedimäisiä piirteitä itsestään löytänyt nuori Rey (Daisy Ridley) odottaa erakoksi kääntyneeltä mestari Luke Skywalkerilta (Mark Hamill) apua galaksien tasapainoa järkyttävää pahuutta vastaan.
Kuten J.J. Abramsin ohjaaman The Force Awakensin nimikin kertoo, seiskassa päästiin oikeastaan vasta uuden trilogian lähtökuoppiin. The Last Jedin ohjannut ja käsikirjoittanut Ryan Johnson kuljettaa tarinakapulaa oivallisesti eteenpäin. Toivo menetetään useaan otteeseen ja Pimeä puoli houkuttaa itse kutakin. Onneksi kaikki olevainen pyrkii kuitenkin tasapainoon ja Valollakin on vetovoimansa. The Last Jedi onkin hyvän ja pahan tempoilussaan mukavan monipuolinen ja pitää ennalta-arvaamattomuutensa loppuun asti.
Episodissa on useita mainioita roolihahmoja, joita seurataan tasavertaisesti. Reyn ja Luken paikoin perin hupaisaakin kanssakäymistä rytmittävät upean Leian (Carrie Fisher) johtaman kapinaliikkeen räjäyttävät taistelut Ensimmäistä Ritarikuntaa vastaan tähtien välisessä avaruudessa. Nuorena väärinymmärretty ja isoisäänsä (Darth Vaderia) sairaalloisesti ihannoiva Kylo Ren (Adam Driver) herättää niin sääliä, myötätuntoa kuin vihaakin – aivan niin kuin kunnon pahishahmon tuleekin. Ritarikunnan pääpaholaisen, Snoken (Andy Serkis) kohtalokin on hykerryttävän oikeutettu.
Seiskasta tutut hieman höpsö Finn (John Boyega), uhkarohkeakin Poe (Oscar Isaac) ja uusi sydämellinen hahmo Rose (Kelly Marie Tran) lunastavat paikkansa Voiman etujoukoissa. Herkullisen, hieman hansolomaisen vivahteen elokuvaan tuo Benicio del Toron DJ, eikäpä pidä unohtaa suomalaisen Joonas Suotamon roolia jättimäisenä Chewbaccana. Ja droidipallo BB-8 on yhä edelleen hauskan tehokas. Star Wars on tunnettu myös mitä merkillisemmistä olennoistaan, joita löytyy useampaakin lajia uusimmassakin episodissa.
Visuaalisesti The Last Jedi on silmiähivelevä. Näyttävät räjähdykset, kauniit aurinkojenlaskut ja paikoin hyvinkin teatterilliset näyttämöt vievät mukanaan. Kaikesta päätellen VIII on tehty perinteitä kunnioittaen, uutuudenviehätystäkään unohtamatta. Kahden vuoden päästä ilmestyvää IX-osaa on hyvä odotella.
