Disneyn uusintaversio vuoden 1994 upeasta Leijonakuningas -piirroselokuvasta herää tänä vuonna henkiin “oikeannäköisten” eläinten myötä. Tuoko huippuanimaatio kuitenkaan merkityksellisesti jotain lisää alkuperäiseen verrattuna?
Leijonakuningas
Ohjaus: Jon Favreau
Käsikirjoitus: Jeff Nathanson
Kesto 119 min
K 12
Ensi-ilta 17.7.
Disneyn uusi versio Leijonakuninkaasta on upeaa katsottavaa. Savanneilla ravaavat seeprat, lehtiä hamuilevat kirahvit ja hiekkapilviä nostattaen rynnäköivät gnut ovat tuttuja luontodokumenteista, tällä kertaa uljailla leijonilla ja räkättävillä hyeenoilla vain on vuorosanatkin.
Tarinallisesti elokuva toistaa 15 vuotta sitten julkaistun piirrosanimaation juonen. Leijonavauva Simba (Donald Glover / Joonathan Kettunen) leikkii alussa viattoman hilpeästi ystävänsä Nalan (Beyoncé Knowles-Carter / Paula Vesala) kanssa, kunnes perimysjärjestyksestä suivaantunut Mufasa-kuninkaan (Darth Vaderin äänenäkin toiminut James Earl Jones / Markus Bäckman) veli Scar (Chiwetel Ejiofor / Aku Laitinen) päättää puuttua asioiden luonnolliseen kulkuun ja poistaa sekä veljensä että veljenpoikansa pelistä.
Simba pakenee syyllisyydentuntonsa ajamana kauas valtakuntansa alueelta ja tutustuu rennon letkeään parivaljakkoon, Timoniin ja Pumbaan (Billy Eichner / Antti Pääkkönen ja Seth Rogen / Antti L.J. Pääkkönen) ja opettelee luottamaan Hakuna Matata -mottoon, joka ei tarjoa huolen häivää. Kunnes suunta jälleen muuttuu, ja rohkea nuori Nala päättää hakea Simban lunastamaan todellisen paikkansa Jylhämaan kuninkaana.
Disneyn animointivelhot ovat todella taitavia ja elokuvan parissa viihtyy. Ulkomuotonsa lisäksi uusio ei kuitenkaan tarjoa enempää tai syvällisempää sisältöä kuin alkuperäinen. Kenties nykylapsisto hakeutuu uudenkaltaisen animaation pariin kuitenkin helpommin.
