Ready Player One
Ohjaus: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: Zak Penn ja Ernest Cline
Pituus: 140 min
K 12
Ernest Clinen bestseller-listoille kavunneeseen romaaniin pohjautuva Ready Player One sijoittuu vuoteen 2045. Ihmiset pakenevat tosimaailman masentavaa epätoivoa Oasikseen, virtuaalitodellisuuden ihmemaahan, jossa omaa peliavatartaan voi kehittää ansaitsemillaan krediiteillä, mutta jokainen häviö – ja varsinkin hahmon kuolema – tasaa tilit ja vie kaikki siihenastiset tienestit. Peli alkaa tosissaan, kun Oasiksen kehittänyt valloittavan höpsö nero, James Halliday (Mark Rylance), testamenttaa virtuaaliuniversuminsa ensimmäiselle pelaajalle, joka selvittää kolme arvoituksellista tehtävää ja löytää piilotetun “pääsiäismunan”.
18-vuotias supersankarin alter egolta kuulostava Wade Watts (Tye Sheridan) lähtee jahtiin koittaen olla klaaniutumatta, mutta päätyen sittenkin kimppaan neljän muun pelaajan kanssa. Peliavatarten taakse kätkeytyy kuitenkin todellisia ihmisiä todellisine puutteineen, eikä mikään – eikä kukaan – ole lopulta sitä, miltä näyttää. Ja hei, eihän peli olisi mitään ilman mahdottomalta tuntuvia haasteita, sydäntätykyttävää kuolemanvaaraa ja armottomia pahiksia.
Miten riemastuttava Steven Spielbergin uusin ohjaustyö onkaan!
Elokuva toimii samantapaisesti kuin Robert Zemeckisin Paluu tulevaisuuteen -trilogia ja Marvelin Guardians of the Galaxy-duo, pelihahmojen upeassa animoinnissa on samankaltaisuutta James Cameronin Avatarin kanssa. Ready Player One on kuitenkin oma mahtava miksauksensa maanmainioita musiikkiraitoja, nostalgisia 80-luvun popkulttuuriviiteitä ja sekä entis- että nykyajan pelitodellisuutta.
Elokuva aiheuttaakin kurkussa kuplivia ilonkiljahduksia sekä vanhemmissa että lapsissa, sillä tämä jos mikä, on elokuva, jota voi käydä katsomassa lastensa (niiden teinienkin) kanssa. Vaikka rainassa on vauhdikasta menoa ja ainakin riittävästi räjähtelyä, se on oikea hyvänmielen elokuva; teatterista poistuu innostunein mielin ja hymy huulilla. Enpä muista, milloin viimeksi olisin itse innostunut jostain leffasta näin kovasti.
Ihanaa, että elokuvassa on myös opetus: vaikka virtuaalimaailma näyttää loputtomine mahdollisuuksineen äärimmäisen houkuttelevalta, Playerissä muistutetaan kuitenkin tosimaailman olevan ainoa paikka, jossa voi syödä kunnon ruokaa.
