Trailerien perusteella David F. Sandbergin ohjaamasta Shazam! -elokuvasta olisi voinut odottaa mahdottoman hauskaa höpsöpätkää. Mahdottoman hauska Shazam! onkin, mutta sen lisäksi leffasta löytyy myös tunteisiin käyvää syvällisyyttä sekä ällöttävän pelottavaa jännitystä.
Shazam!
Ohjaus: David F. Sandberg
Käsikirjoitus: Henry Gayden
Kesto 132 min
K 12
Ensi-ilta 5.4.
Shazam! on DC:n sarjakuvaan perustuva tarina Billy Batsonista (Asher Angel), 14-vuotiaasta pojasta, joka on 3-vuotiaasta lähtien karannut useammastakin kasvatuslaitoksesta ja -kodista. Billyn pyhimpänä päämääränä on löytää äitinsä, jolta hän onnettoman sattuman vuoksi aikoinaan katosi.
Elokuvan alussa Billy päätyy jälleen uuteen kasvattiperheeseen, jossa asuu kuusi muuta lasta. Itsestään huolehtimaan tottunut teini ei tahdo jäädä taloon tälläkään kertaa pitkäksi aikaa, mutta kun sattuman oikku jälleen iskee ja Billy saa Shazam-nimiseltä velholta (Djimon Hounsou) ylimaalliset supervoimat, perheessä asustava ikätoveri – ja supersankarispesialisti – Freddy (Jack Dylan Grazer) on mitä mainioin neuvonantaja.
Hauskinta on, että Shazam-taikasanan lausuessaan, Billy muuttuu ulkoisesti 35-40-vuotiaaksi supersankariksi (Zachary Levi), jolla siis kuitenkin on teinin mieli ja tavat. Koulukiusatun Freddyn kanssa Billy ottaa selvää Shazamiytensä supervoimista, joiksi paljastuu – empiiristen tutkimusten kautta – muun muassa luodinkestävyys.
Eihän supersankarielokuva olisi kuitenkaan supersankarielokuva ilman superpahiksia. Hassuttelun lomassa Shazam joutuukin tekemään tuttavuutta Tohtori Thaddeus Sivanan (Mark Strong) kanssa. Apureikseen Tohtori Sivana on valjastanut seitsemän kuolonsyntiä, jotka tuovat elokuvaan aiemmin mainittua ällöttävää jännitystä.
Parhaimmillaan elokuva on kavereiden keskinäisessä hassuttelussa ja teinimielen sekä aikuiskehon ristiriitatilanteissa. Supersankarin elämä ei kuitenkaan ole pelkkää hupsuilua tai taistelua, vaan Shazamkin joutuu kasvamaan ja ottamaan myös muut huomioon. Taustalla kulkeva tarina Billyn äidinetsinnästä tuo tarinaan koskettavaa syvällisyyttä. Varsinkin kohtaus, jossa Billy saa karvaasti kokea itselleen merkityksellisen tapahtuman olleen toiselle osapuolelle täysin yhdentekevä saa katsojan nielaisemaan pari kertaa. Samoin Sivanan apea taustatarina selittää hahmon myöhemmät vaiheet.
Lopputekstien jälkeinen pätkä jättää mahdollisuuden jatko-osalle.
