Nykyaika edellyttää koulussa ja työelämässä pärjäämisessä entistä enemmän ulospäinsuuntautuneisuutta. Mutta miten käy, jos ihminen on syntyjään ujompi?
Liisa Keltikangas-Järvinen: Ujot ja introvertit (WSOY, 2019)
A5, 288 s.
ISBN 9789510434765
Pitkän linjan temperamenttitutkija Liisa Keltikangas-Järvinen kääntää yleisen kysymyksenasettelun mielenkiintoisesti toisin päin: “Miten kestän työpaikan äänekästä ekstroverttiä?”
Tällaiseen pulmaan ei useinkaan – jos koskaan – kysytä neuvoja. Sen sijaan Keltikangas-Järvinen on saanut varmasti miljoona kertaa vastata kysymykseen, miten introvertti pärjää työelämässä tai saako ihminen ylipäätään olla ujo? Emeritaprofessorin mukaan tottakai saa. Ujoilla ja introverteilla on nimittäin hyvinkin paljon annettavaa yhteiskunnalle, mikäli tämä vain ymmärtää ottaa taidot vastaan.
Ujouden “ongelma” linkittyykin yksilöä enemmän yhteisötasolle: ujous määrittyy ympäristön reaktioiden mukaisesti. Jos lapsi saa toistuvasti kuulla olevansa ujo, alkaa hän pitää itseään ujona ja tulkitsee ympäristöään sen mukaisesti. Välttääkseen vieraiden ihmisten kanssa kokemaansa epämieluisuuden tunnetta, ujo saattaa alkaa vältellä uusia sosiaalisia kontakteja, eikä siten saa kaipaamaansa harjoitusta sosiaalisesta kanssakäymisestä – ja noidankehä on valmis.
Ujot ja introvertit -kirja pitää sisällään tutkimuksia, teorioita ja määritteitä siitä, mitä ujous ja introversio ovat ja mitä ne toisaalta eivät ole – sekä termien välisistä eroista. Laaja kirja valottaa ujouden syntymekanismeja, ilmenemistapoja ja seurauksia sekä antaa konkreettisia keinoja, miten ujoutta voi pienin askelin vähentää, mikäli ihminen itse kokee sen ongelmalliseksi ja jättää sen vuoksi tekemättä asioita, joita oikeasti haluaisi tehdä.
Päästäkseen sinuiksi sosiaalisten suhteiden kanssa, ihminen tarvitsee harjoitusta juuri siinä. Ujo lapsi tarvitsee avukseen turvallisen aikuisen, joka ymmärtää, milloin lapsi tarvitsee pientä sysäystä kohti muita lapsia, milloin taas sylin turvaa. Aikuinen taas voi valmistautua uusien ihmisten kohtaamiseen muun muassa keksimällä jo valmiiksi puheenaiheita.
Keltikangas-Järvisen kirjan parhainta antia onkin juuri ujouden hyväksyminen. Ujous ei ole heikkous, josta olisi syytä päästä pakonomaisesti eroon.
