Ensimmäinen lapsemme on yksönen ja hänen kohdalla imettäminen oli maailman haastavinta touhua. Oli rintakumia, raivonpuuskaa (sekä äiteellä että vauvalla), lakkoa, itkua ja vähän myös naurua. Kaksosia odottaessani osasin varautua siis pahimpaan. Olin kuitenkin päättänyt yrittää täysimetystä ihan vain sen vuoksi, että olin ollut niin kovin sinnikäs yksösenkin kohdalla ja koin silloin lopulta onnistuneeni.
Tammikuisena talviaamuna kaksosemme syntyivät suunnitellulla sektiolla, pääsivät isänsä paidan alle ihokontaktiin ja muutaman tunnin ikäisenä nappasivat jo täydellisellä imuotteella ensimmäiset mölöhuikkansa. Toisen kaksosen keltaisuus verotti hänen voimiaan imeä ja aloin jo pohtimaan voinko imettää vain toista kaksosta. Jostain ihmeestä sain kuitenkin vielä sisua jatkaa väsyneenkin kaksosen imutreenejä ja lopulta hän teki paluun rinnalle.
Kaksosvauvojen yösyötöt alkoivat käydä rutiinilla ainakin niinä öinä kun unen pöppörässä muistin syöttää molemmat samanaikaisesti. Alkuvaiheessa vaaveroiden painaessa vain muutamia kiloja oli haastavinta nostaa heidät samalle tyynylle. Miehestä oli kyllä apua kunhan hänet sai ensin hereille… Nopeasti opinkin, että helpommalla ja vähemmällä ajalla pääsen kun yritän selviytyä itsekseni enkä edes yritä herättää kultia.
Loppu imetystarinasta onkin silkkaa onnea ja menestystä. Ohimenevät lakot ja raivonpuuskat tässä tapauksessa otin löysin rantein ja aina jompi kumpi kaksosista jatkoi kuitenkin rinnalla käyntiä. Näin maidontuotanto kaiketi säilyi ja lopulta imetyksen ainoa todellinen haaste olikin sen lopettaminen.
Tarinallani haluan kannustaa kaikkia monikkoäitejä ja sellaiseksi tulevia ainakin yrittämään. Lopputulos saattaa yllättää positiivisesti 🙂
