Aamupäivä vieteltiin kuralätäköissä. Kasteltiin ja kurattiin itsemme sukkia ja nenänpäätä myöten. Sitten katsahdus kelloon ja huomattiin, että sehän pitäisikin olla jo teatterikunnossa.
HMP on ihan loistava, sillä se pitää meidät kuralätäkköjen vastapainona kulttuurissa kiinni. Kuinka monta teatteriesitystä olisi jäänyt näkemättä ja kokonaan huomaamattakin ilman HMP:n teatteritarjontaa? Kuranaamaiset lapsenikin tuntuivat varsin kulttuureilta kertoessaan teatteri Hevosenkengästä kuin omasta olohuoneestaan. Toinen aikoi varustautua samalla mekollakin kuin viime kerralla – tosin se oli mennyt jo pieneksi tovi sitten. Toinen muisteli jäätelöä ja mietti, että vieläköhän siellä on samat jäätelöt tarjolla. Ja olihan ne.
Siinäpä sitten kiireellä kuorittiin kuraiset kerrokset poissa ja hoputin pukemaan jotain siistimpää päälle ja käymään vessassa ennen lähtöä. Ja niinhän siinä taas kävi, että Järvenpäästä Espooseen ajeltiin lapset siisteinä takapenkillä ja äiti sadetakissa ja kauheassa pissahädässä ratin takana.
Perille päästiin ja kuinka kotoisalta se tuntuikaan. Ei pelkästään sen takia, että tilat ja käytänteet ovat tulleet tutuiksi aiemmasta, vaan myös siitä syystä, että tupa täyttyi vanhoilla tutuilla monikkoperheillä & kuulumisten vaihto raikasi ennen teatteriesitystä.
Kuinkas sitten kävikään niille jäätelöille? Kello soi merkiksi, että esitys on alkamassa ja tulisi siirtyä salin puolelle, jonne kuitenkaan ei jätskiä saanut viedä. Sanoin lapsille, että syökääpä loppuun vain ihan rauhassa. Sen verran oli kummallakin jännitystä vatsanpohjassa ja kellon aiheuttamaa paniikkia, että puoleksi haukatut jäätelöt suorastaan lensi roskiin ja askeleet lähti rientämään salin puolelle. Mahaa kipristi kummallakin ennen esityksen alkua.
Maukka ja Väykkä olivat meille uusia tuttavuuksia. Esityksen aikana parit naurunremakat ja kysymystulvat valtasivat salin. Vaikka kaikki esityksen jutut eivät vielä auenneet meidän muksuille, niin annoimme niiden mennä suosiolla ohi ja naureskeltiin nakupellepatsaalle vielä hyvä tovi sen esiintymän jälkeenkin. Jäipähän hyvä fiilis kaikille ja halu tulla uudestaan. Vielä ei rohkeus riittänyt kaverikuvaan Maukan ja Väykän kanssa. Askel kerrallaan – kohti kuralätäkköjä ja teattereita!
