Avainsana: kirja-arvio

Norjalaista mytologiaa

amuhonen

Malin Falch: ”Pohjantuli – Peikkolaakso” (Story House Egmont, 2021) 
Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry 

Malin Falchin Pohjantuli-sarjakuvasarjan ensimmäinen kirja, Peikkolaakso, esittelee rippikouluikäisen, reippaan oloisen ja seikkailuille alttiin Sonjan. Tytön suosikkieno saapuu konfirmaatiojuhliin ja antaa Sonjalle lahjaksi mystisen rintaneulan, jonka on löytänyt tutkimusmatkoiltaan. Mutta eipä aikaakaan, kun korun todellinen omistaja, Espen, tulee vaatimaan omaansa takaisin. 

Tarina vie Sonjan ”toiselle puolelle”, Peikkolaaksoon, jossa hän tapaa puhuvia eläimiä, kiukkuisia pikkupeikkoja ja isompia, pelottavia yksilöitä. 168-sivuisen tarinan hahmot ja maailma on rakennettu taiten ja saavat paikoitellen aikaan Peter Panmaisia mielleyhtymiä. Hieman liian avoimeksi tosin jää, mikä on Sonjan tehtävä Peikkolaakson puolella ja kuinka hän lopulta pääsee takaisin omaan maailmaansa – vai pääseekö?    

Trondheimissa varttuneen Malin Falchin Pohjantuli on äärimmäisen kaunista katsottavaa. Sulavan notkealla viivalla piirretyt hahmot ja taidokkaasti maalatut taustat ovat mahtava osoitus korkeatasoisesta sarjakuvataiteesta.  

Lukemaan houkutteleva sarjakuva

amuhonen

Aaron Blabey: Hurja Jengi (Into kustannus, 2020 ja 2021)
Suomennos: Annukka Kolehmainen

Australialaisen Aaron Blabeyn kasaama Hurja jengi on valloittanut maailmaa jo vuodesta 2015 ja Suomeakin keväästä 2020. Lukemaan opetteleville suunnatut sarjakuvakirjat ovat pysytelleet New York Timesin Bestseller-listalla viikkokaupalla ja kirjoja on myyty jo yli 10 miljoonaa neljässäkymmenessä eri maassa. 

Hurja jengi koostuu herroista Susi, Piraija, Käärme ja Hai. Entiset pahikset päättävät sarjan alkaessa tehdä täyskäännöksen ja ryhtyä keinoja kaihtamatta hyviksiksi – mikä ei olekaan ihan niin helppo homma. Sankaruuden tielle asettuu nimittäin jos jonkinlaisia hulluja tiedemiehiä ja zombikissaklooneja. 

Maltillinen tekstimäärä, ilmeikäs fontti ja selkeä kuvitus ovat omiaan innostamaan uusia ja harvemmin lukevia. Tapahtumat rullaavat eteenpäin lumivyöryn tavoin ja jengin keskinäinen sanailu on huvittavaa. Ei siis ihme, että piirroselokuvankin on huhuttu olevan ainakin jo tuotannossa. 

Lukemista nuorille

amuhonen

Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet (Karisto, 2021) 
Kansi: Karin Niemi 

Suuren kato- ja kuivuuskauden jälkeen Ilveksen vanhemmat ovat lähteneet etsikkoryhmänsä muassa karuun ja vaaralliseen Silkkomaahan paremman tulevaisuuden perässä. Mummonsa hoiviin jätetty Ilves on nuori kapinallinen ja tahtoo selvittää palaamattomien vanhempiensa kohtalon. Hän saakin sysäyksen tutkimusretkelleen, kun löytää metsästä kuolleen vanhuksen ja tämän listineen hopeahiuksisen robottityttö Ainon.  

Aino ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan paha, sillä hänet on alunperin ohjelmoitu ihmisten auttamiseen, mutta viekkaat roistot vain ovat käynnistäneet hänet väärin. Aino lähtee Ilveksen matkaan, koska tarvitsee itselleen latausta, ja kaksikon kimppaan lyöttäytyy myös Ilveksen orastava mielitietty Västäräkki. 

Kolmikko kohtaa ympäristökatastrofin jälkeisessä Silkkomaassa toinen toistaan mutatoituneempia hirviöitä, enemmän tai vähemmän vihamielisiä ihmisryhmiä sekä omat pelkonsa ja epävarmuutensa. 

Joonas Riekkolan esikoiskirja Silkkomaahan kadonneet vie nuoret lukijat Mad Maxiä vivahtavaan scifiseikkailuun, jossa käänteitä ei puutu. Vauhdin tiimellyksessä herätellään myös pohtimaan luonnon tuhoamisen vaikutuksia.  

Päivi Haanpää, Marika Riikonen (toim.): Likainen tusina -novelleja (Art House, 2021) 
Kansi: Samppa Ranta 

Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittama novellikokoelma Likainen tusina sisältää kaksitoista novellia kahdeltatoista eri kirjailijalta. Kuten tekijänsä, nuorille suunnatun ryppään tarinat ovat keskenään ilahduttavan moninaisia, kun kukin kirjailija tuo tehtävänannoksi saamansa likaisuuden käsitteen esiin haluamallaan tavalla. 

Krav magan hikisyyttä, ystävyyden tasapainoa horjuttavaa kateutta, äärimmilleen viedyn tekoälyn tirkistelevyyttä. Pelkoa, halua ja häpeää. Ja oikean ja väärän puntarointia. 

Monesti likaisuuden teema jää myös lukijan itsensä löydettäväksi, joskaan se ei päätarkoitus olekaan. Päätarkoitus lienee saada nuoret tarttumaan kirjaan hieman lyhyempien kertomusten houkuttamana ja ikäistensä maailmaa peilaavina.

Ainakaan tekijöidensä ammattitaidosta tavoite ei jää kiinni, sillä useimmilla teoksen tarinanpunojilla on taustallaan hyllyrivillinen aiempaa tuotantoa ja toinen näistä ansaittuja palkintoja.    

Makrameeta syksyyn

amuhonen

Makramee-solmeilutekniikka pulpahtaa aina aika ajoin pinnalle. Äitini teki solmeilutöitä minun ollessani pieni, minä solmeilin ystävärannekkeita alakouluikäisenä ja viime vuonna kuvasin ystäväni tekemiä makramee-koruja. Alussa langat saattavat mennä ärsyttävästi umpisolmuun (tai ainakaan tekeleet eivät näytä siltä kuin mallikuvissa), mutta harjoituksen myötä makramee on lähes meditatiivista puuhaa pimeneviin iltoihin, ja monet solmumallit luonnistuvat pienemmiltäkin sormilta.  

Gwenaël Petiot: Kaunista asusi makrameella – 17 upeaa solmeilutyötä (Moreeni, 2021) 

Etelä-Amerikasta oppinsa ammentanut ranskalainen Gwenaël Petiot on vienyt upeita makramee-töitään myös Pariisin muotiviikkojen parrasvaloihin. Kaunista asusi makrameella -kirjassaan Petiot perehdyttää lukijan solmeilutekniikan saloihin yksityiskohtaisen selkeillä kuvilla. Teoksessa käydään läpi tarvittavat materiaalit (lankojen ei esimerkiksi tarvitse olla nimenomaan makramee-lankoja) sekä solmeilutekniikan perussolmut. Opuksesta löytyy ohjeita muun muassa kauluskoristeisiin, hiuspantoihin ja laukkuihin, ja mallit on jaettu vaikeustasoltaan helppoihin, keskivaikeisiin ja vaativiin. 

Perustekniikat opittuaan malleja voi muunnella myös itse ja keksiä niille erilaisia käyttötarkoituksia. Täytynee kuitenkin muistaa Petiot’n ohje: Kärsivällisyys on avain onnistumiseen. 

Amy Mullins & Marnia Ryan-Raison: Intohimona makramee, 24 helppoa makrameemallia kotiin ja puutarhaan (Mäkelä, 2018) 

Australialaiskaksikko Amy Mullins ja Marnia Ryan-Raison opastavat Intohimona makramee -kirjassaan käyttämään solmeilutekniikkaa erilaisiin kodin sisustus- ja käyttöesineisiin. Tämänkin kirjan alussa käydään yksityiskohtaisesti vaihe vaiheelta läpi makrameen perussolmutyypit ja esitellään yleisimmin käytetyt materiaalit. 

Kirjan opein valmistuvat niin pöytätabletit, kukka-amppelit kuin oviverhotkin. Työmalleista löytyy ilahduttavasti sekä aloittelijan että jo kehittyneemmänkin solmuvelhon versiot. Iso(hko)ina sisustuselementteinä lankamenekki on töissä toki melkoinen. Kannattaakin opetella luomuksiin vaadittavat solmeilutavat etukäteen harjoituslangoilla. 

Värikäs perhe

amuhonen

Vuokko Hurme: ”Värikkäät, Tiukun Salaisuus” (S&S, 2020) 
”Värikkäät 2, Kirjava kartano” (S&S, 2021)  
Kuvitus: Reetta Niemensivu 

Vuokko Hurmeen Värikkäiden perheestä kertovan kirjasarjan aloittaa Tiukun Salaisuus, jossa tutustutaan kolmasluokkalaiseen Tiukuun, jolla on salaisia värivoimia. Tyttö osaa nimittäin hallita ja liikuttaa mielenvoimallaan punaisen värisiä asioita. Itse asiassa jokainen Tiukun perheenjäsen osaa. Tiukun lisäksi myös äiti taitaa punaisen sävyt, isä vihreän, ja isosisko Meri sinisen. Pikkuveli Tapio vielä vähän hakee omaa voimaväriään. 

Värikkäät ovat tottuneet kummasteluun ja sen vuoksi muuttamaan useasti ja pitämään voimansa visusti piilossa. Ruskatielle muutettuaan Tiuku kuitenkin tutustuu talon lapsia johtavaan upean mystiseen Liiaan ja haluaa palavasti kuulua tämän ihailijajoukkoon. Vaikka Tiuku saakin selville syyn vanhempiensa varovaisuuteen, haluaa hän silti näyttäytyä uusille ystävilleen todellisena itsenään. Mutta mitä tapahtuu, jos itsestään paljastaa liikaa? 

Lopulta ei sittenkään mitään niin pahaa kuin ylisuojelevat vanhemmat olivat kuvitelleet. 

Perhesarjan toinen osa, Kirjava kartano, vie lukijan Värikkäiden salaiseen ja monenkirjavaan sukukokoukseen. Siinä missä ykkösosa kerrottiin Tiukun näkökulmasta, toista osaa värittää Meri. 

Sinisen luotettava ja rauhallinen Meri on tottunut muun muassa pitämään huolta villistä pikkuveljestään, mutta tutustuttuaan kartanossa vakavailmeiseen ja mistään hätkähtämättömään Kaarnaan, Meri oppii ottamaan aikaa myös itselleen. Meri oppii, että hänessä myös muita ominaisuuksia kuin sinisen hillitty seesteys. 

Kartanoviikon viimeisenä iltana Meri oppii myös sukunsa yhteen hiileen puhaltamisen vimmaisen voiman, kun kaiken kivan uhkaa peittää hillitön Harmaus.  

Vuokko Hurmeen tarinat korostavat pystypäin omana itsenään olemista. Jokaisella meistä on piirteitä, joita muilla ei ole, ja hyvä niin. Toisinaan harmittavan tutuksi tullut kaiken ilon ja reiluuden tukahduttava harmaa ankeus on mahdollista päihittää myös todellisessa maailmassa Värikkäiden opeilla: keksimällä jotain älyttömän hauskaa, olemalla rohkeasti juuri omanlaisensa ja yksinkertaisesti välttämällä ankeuden ajattelua päivittäin. 

Reetta Niemensivun kevyen lennokkaat ja hauskan ilmeikkäät kuvitukset tukevat kerrontaa oivallisesti.     

Evästeasetukset