Norjalaista mytologiaa

Malin Falch: “Pohjantuli – Peikkolaakso” (Story House Egmont, 2021) 
Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry 

Malin Falchin Pohjantuli-sarjakuvasarjan ensimmäinen kirja, Peikkolaakso, esittelee rippikouluikäisen, reippaan oloisen ja seikkailuille alttiin Sonjan. Tytön suosikkieno saapuu konfirmaatiojuhliin ja antaa Sonjalle lahjaksi mystisen rintaneulan, jonka on löytänyt tutkimusmatkoiltaan. Mutta eipä aikaakaan, kun korun todellinen omistaja, Espen, tulee vaatimaan omaansa takaisin. 

Tarina vie Sonjan “toiselle puolelle”, Peikkolaaksoon, jossa hän tapaa puhuvia eläimiä, kiukkuisia pikkupeikkoja ja isompia, pelottavia yksilöitä. 168-sivuisen tarinan hahmot ja maailma on rakennettu taiten ja saavat paikoitellen aikaan Peter Panmaisia mielleyhtymiä. Hieman liian avoimeksi tosin jää, mikä on Sonjan tehtävä Peikkolaakson puolella ja kuinka hän lopulta pääsee takaisin omaan maailmaansa – vai pääseekö?    

Trondheimissa varttuneen Malin Falchin Pohjantuli on äärimmäisen kaunista katsottavaa. Sulavan notkealla viivalla piirretyt hahmot ja taidokkaasti maalatut taustat ovat mahtava osoitus korkeatasoisesta sarjakuvataiteesta.  

Lukemista nuorille

Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet (Karisto, 2021) 
Kansi: Karin Niemi 

Suuren kato- ja kuivuuskauden jälkeen Ilveksen vanhemmat ovat lähteneet etsikkoryhmänsä muassa karuun ja vaaralliseen Silkkomaahan paremman tulevaisuuden perässä. Mummonsa hoiviin jätetty Ilves on nuori kapinallinen ja tahtoo selvittää palaamattomien vanhempiensa kohtalon. Hän saakin sysäyksen tutkimusretkelleen, kun löytää metsästä kuolleen vanhuksen ja tämän listineen hopeahiuksisen robottityttö Ainon.  

Aino ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan paha, sillä hänet on alunperin ohjelmoitu ihmisten auttamiseen, mutta viekkaat roistot vain ovat käynnistäneet hänet väärin. Aino lähtee Ilveksen matkaan, koska tarvitsee itselleen latausta, ja kaksikon kimppaan lyöttäytyy myös Ilveksen orastava mielitietty Västäräkki

Kolmikko kohtaa ympäristökatastrofin jälkeisessä Silkkomaassa toinen toistaan mutatoituneempia hirviöitä, enemmän tai vähemmän vihamielisiä ihmisryhmiä sekä omat pelkonsa ja epävarmuutensa. 

Joonas Riekkolan esikoiskirja Silkkomaahan kadonneet vie nuoret lukijat Mad Maxiä vivahtavaan scifiseikkailuun, jossa käänteitä ei puutu. Vauhdin tiimellyksessä herätellään myös pohtimaan luonnon tuhoamisen vaikutuksia.  

Päivi Haanpää, Marika Riikonen (toim.): Likainen tusina -novelleja (Art House, 2021) 
Kansi: Samppa Ranta 

Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittama novellikokoelma Likainen tusina sisältää kaksitoista novellia kahdeltatoista eri kirjailijalta. Kuten tekijänsä, nuorille suunnatun ryppään tarinat ovat keskenään ilahduttavan moninaisia, kun kukin kirjailija tuo tehtävänannoksi saamansa likaisuuden käsitteen esiin haluamallaan tavalla. 

Krav magan hikisyyttä, ystävyyden tasapainoa horjuttavaa kateutta, äärimmilleen viedyn tekoälyn tirkistelevyyttä. Pelkoa, halua ja häpeää. Ja oikean ja väärän puntarointia. 

Monesti likaisuuden teema jää myös lukijan itsensä löydettäväksi, joskaan se ei päätarkoitus olekaan. Päätarkoitus lienee saada nuoret tarttumaan kirjaan hieman lyhyempien kertomusten houkuttamana ja ikäistensä maailmaa peilaavina.

Ainakaan tekijöidensä ammattitaidosta tavoite ei jää kiinni, sillä useimmilla teoksen tarinanpunojilla on taustallaan hyllyrivillinen aiempaa tuotantoa ja toinen näistä ansaittuja palkintoja.